Hakutulokset haulle: MSA oireet
…genomiset eroavaisuudet ja niiden vaikutus Parkinsonin taudin kehityksessä)”, 8 800 euroa EL Kirsi-Marja Murtomäki, Isotooppi-yksiköt Meilahti ja Jorvi, aiheenaan ”Non-motoriset oireet, mikrobisto ja aivojen dopamiinitransportterisitoutuminen Parkinsonin taudissa ja essentiellissä tremorissa”,…
…sitten essentiaalisen vapinan diagnoosin oireiltuaan lähes kymmenen vuotta erilaisilla vapinaoireilla ja tasapaino-ongelmilla. Hän on käyttänyt diagnoosista saakka Rivatrilia, jolla oireet ovat pysyneet hyvin hallinnassa eikä haittavaikutuksia ole ollut. Syksyllä Inkisen…
…on prosessi, johon voi mennä aikaa ja voimavaroja. Ajan myötä uudet oireet voivat laukaista uusia sopeutumistarpeita. Apua saa esimerkiksi sopeutumisvalmennuksesta ja vertaistuesta. Muutokset työkyvyssä saattavat vaatia uudenlaista suhtautumistapaa itseen ja…
…syväaivostimulaatio sekä infuusiohoidot, joissa lääkettä annostellaan ihon alle tai suoraan suoleen. Suolisto-oireet Suoli voi toimia tavallista hitaammin tai nopeammin. Ummetusta on Scheperjansin mukaan kahta eri tyyppiä: kovaa ulostetta aiheuttava hitaan…
…Minulle ehdotettiin myös botuliinia, mutta siihen en suostunut. Ajattelin ottaa pistoksia vasta, jos oireet pahenisivat. Olen onnekas, että dystoniani ei omasta mielestäni ole pahentunut. Botuliinipistoksiin en ole vieläkään joutunut turvautumaan….
…Epätyypilliset parkinsonismit Kortikobasaalinen oireyhtymä Oireet Diagnoosi Hoito Kuntoutus Progressiivinen supranukleaarinen halvaus Oireet Diagnoosi Hoito Kuntoutus Monisysteemiatrofia Oireet Diagnoosi Hoito Kuntoutus Lewynkappaletauti Oireet Diagnoosi Hoito Kuntoutus Otsa-ohimolohkorappeuma Oireet Diagnoosi Hoito Perinnöllisyys…
…vaikuttavat oireet. Toisinaan kuulee kommentteja, joissa kyseenalaistetaan esimerkiksi psykologisen keskustelutuen hyöty henkilöille, joilla sairaus aiheuttaa tällaisia muutoksia. Kauranen näkee asian päinvastoin. – Kyseiset oireet osuvat juuri siihen koneistoon, jolla yritämme…
…Kognitiiviset oireet työelämässä opas työssä selviytymisen tueksi (Neuroneuvomo-hankkeen tuotos) Lapset ja vanhemman sairaus Opas vanhemmille liikehäiriösairauden puheeksiottoon lapsen kanssa Opas erilaisista tukipalveluista liikehäiriösairauksia sairastavien läheisille Tunnetaidot voimavarana ja vahvuutena psykologi…
…Epätyypilliset parkinsonismit Kortikobasaalinen oireyhtymä Oireet Diagnoosi Hoito Kuntoutus Progressiivinen supranukleaarinen halvaus Oireet Diagnoosi Hoito Kuntoutus Monisysteemiatrofia Oireet Diagnoosi Hoito Kuntoutus Lewynkappaletauti Oireet Diagnoosi Hoito Kuntoutus Otsa-ohimolohkorappeuma Oireet Diagnoosi Hoito Perinnöllisyys…
…liikkeitä säätelevien osien toiminnan häiriintymisestä. Oireet näkyvät lihaksen tai lihasryhmän poikkeavina asentoina ja nykivinä liikkeinä. Sairaus aiheuttaa lihasten vapinaa, koska aivoista lähtevä sähköimpulssi jakautuu kehoon epätasaisesti. Tyypillistä on, että oireet…
- « Edellinen
- 1
- …
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- …
- 13
- Seuraava »