Tule mukaan toimintaan!

Vapaaehtoisena toimiminen ottaa aikaa ja vaatii kieltämättä resurssejakin. Mutta sain itse tukea heikoimmalla hetkellä ja nyt haluan antaa sitä samaa eteenpäin.

Yhdistystoimintaan

Yhdistystoiminta on yksi tapa tehdä vapaaehtoistyötä. Yhdistykset mahdollistavat vertaistuen laajalle joukolle sairastuneita ja heidän läheisiään ympäri Suomen.

Liikehäiriösairauksien liitolla on 23 jäsenyhdistystä. Näistä 20 on paikallisia Parkinson-yhdistyksiä. Lisäksi mukana ovat Suomen Dystonia-yhdistys ry (Finlands Dystoni-förening), Suomen Huntington-yhdistys ry sekä Essentiaalinen vapina ry, jotka toimivat valtakunnallisesti.

Yhdistysten kautta toiminta leviää laajalle, sillä yhdistysten yhteydessä toimii lähes sata kerhoa ja vertaistukiryhmää. Ne kaikki tarjoavat arvokasta vertaistukea ja monipuolisia mahdollisuuksia osallistua ja harrastaa. Toiminta muotoutuu vapaaehtoisten ja osallistujien toiveiden mukaan. Lähtemällä vapaaehtoiseksi voit siis vaikuttaa siihen, mitä yhdistyksen tai ryhmän toiminta pitää sisällään.

Toimintaan otetaan jatkuvasti uusia vapaaehtoisia. Liity jäseneksi ja tule mukaan.

Kiinnostaisiko sinua esimerkiksi:

  • vertaistukiryhmän yhteyshenkilönä toimiminen
  • yhdistyksen kotisivujen ylläpito
  • jäsenkirjeen koostaminen ja lähettäminen
  • toimiminen yhdistyksen puheenjohtajana tai sihteerinä
  • yhdistyksen hallitustyö

Yhdistyksistä voit kysyä lisää heidän toiminnastaan, löydät tiedot yhteystiedoista.

Myös sairastavien läheiset ovat tervetulleita mukaan kaikkeen toimintaan. Läheisille on yhdistysten yhteydessä myös omia vertaistukiryhmiä, joihin läheisiä toivotaan vapaaehtoiseksi. Lue lisää omaistoiminnasta.

Voit kysellä yhdistystoiminnasta lisää järjestösuunnittelijoilta.