Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

Gliasoluista uusia tutkimussuuntia Huntingtonin taudin hoidossa

9.6.2016

Huntingtonin taudin tutkimuksesta kuuluu uutta. Hiiritutkimuksissa ollaan onnistuttu hidastamaan huntingtonin taudin etenemistä hiirillä. Tutkimuksessa ihmisen kantasoluista kasvatetut Gliasolut istutettiin hiiren aivoihin, joissa ne hiljalleen korvasivat hiiren sairaat glia-solut. Kokeet tehtiin Rochesterin yliopistossa Yhdysvalloissa ja tutkimusartikkeli julkaistiin Nature Communications –lehdessä.

Gliasolujen tehtävä aivoissa on hermosolujen tukeminen ja huoltaminen. Huntingtonin tautia sairastavat hiiret, joihin istutettiin gliasoluja, elivät kauemmin kuin Huntingtonin tautia sairastava kontrolliryhmä. Hiiret myös suoriutuivat paremmin erilaisista terveyttä mittaavista testeistä kuin kontrolliryhmä.

Sen sijaan kun terveisiin hiiriin istutettiitn Huntingtonin tautia sairastavan ihmisen gliasoluja, nekin alkoivat saada taudin oireita.

Huntingtonin tauti aiheuttaa aivomuutoksia erityisesti striatumissa eli aivojuoviossa. Huntingtonin taudissa alueen hermosolut,  eli neuronit, sairastuvat ja näistä tauti näyttää tarttuvan myös gliasoluihin. Aiemmin on ollut epäselvää mikä on gliasolujen sairastumisen ja Huntingtonin taudin yhteys. Nyt tehdyt kokeet saattavat mahdollistaa uudenlaisten lääkkeiden tekemisen.

Lähde: https://www.urmc.rochester.edu/news/story/4592/swapping-sick-for-healthy-brain-cells-slows-huntingtons-disease.aspx

Julkaistu 09.06.2016

Lue myös