Kursseja ja lomia. Tarjontaa sairastuneille ja omaisille.

Tutustu tarjontaan ja hae mukaan!

3422 Elämässä eteenpäin

Kenelle: Omatoimiset Parkinsonin tautia 3–7v sairastaneet ja läheiset
Ajalla: 18.4.-7.6.2023

ti 18.4. klo 12–18
ke-to 19.4.–20.4. klo 10–16
verkossa ke 7.6. klo 10–15

Kurssin tavoitteena on antaa tietoa Parkinsonin taudista, löytää keinoja omaan hyvinvointiin ja motivoida itsehoitoon yhdessä asiantuntijoiden ja vertaisten kanssa. Kurssilla pyritään löytämään hyvinvoinnin tueksi omia voimavaroja tukevia ja vahvistavia keinoja esim. erilaisia tukimuotoja kartoittamalla. Kurssilla toimitaan ryhmässä keskustellen, työskennellen ja liikkuen omien tavoitteiden mukaisesti. Kurssiin kuuluu ohjelman mukaiset ruokailut. Kurssilla on mahdollisuus majoittua (omavastuu 60 €) tai käydä päiväseltään.

Näin haet kurssille
Paina HAE KURSSILLE -painiketta. Täytä hakemus huolellisesti, sillä valinta kursseille perustuu hakemuksessa annettuihin tietoihin. Valinnan edellytyksenä on, että hakija kuuluu kurssin kohderyhmään, toimintakyky on riittävä ja kursseillemme osallistumisesta on kulunut vähintään kaksi vuotta. Lisäksi hakijat pisteytetään kolmen kriteerin perusteella, jotka ovat hakijan osallistuminen aiemmille kursseille, vastaavatko henkilökohtaiset tavoitteet kurssin tavoitteita ja tukeeko kurssi hakijan arjessa selviytymistä. Tavoitteena on löytää hakemusten perusteella mahdollisimman hyvin yhteen toimiva vertaisryhmä.
Hakemus tulee olla toimitettuna Liikehäiriösairauksien liittoon viimeiseen hakupäivään mennessä.

Paikka: Oulu, Kumppanuuskeskus ja internet
Haku: 19.2.2023 mennessä

Hae kurssille
Liitteiden salattu lähetys

Lisätietoja

Taina Piittisjärvi

Taina Piittisjärvi

Kurssitoiminnan asiantuntija

Vuorotteluvapaalla 1.10.23 - 31.3.2024. Yhteydenotot Annukka Tuoviselle.

taina.piittisjarvi@liikehairio.fi

 p. 050 406 8328

 

Jaa