Kursseja ja lomia. Tarjontaa sairastuneille ja omaisille.

Tutustu tarjontaan ja hae mukaan!

1324 Musiikki, rytmi ja liike

Kenelle: Omatoimiset liikehäiriösairaat ja läheiset
Ajalla: 4.6.-6.6.2024

Kurssin tavoitteena on musiikin, äänen ja liikkumisen avulla motivoida itsehoitoon ja tuoda iloa ja jaksamista arkeen. Tavoitteena on myös löytää eri keinoja ja käytäntöjä itseilmaisuun yhdessä asiantuntijoiden ja vertaisten kanssa. Kurssi sisältää äänenkäytön ja rytmiikan harjoitteita kehon liikettä hyödyntäen. Osallistuminen ei edellytä aiempaa osaamista keho- tai ääniharjoituksista.

Kurssiin kuuluu ohjelman mukaiset ruokailut. Kurssiin ei sisälly majoitusta.

Valinta kurssille

Valinnan edellytyksenä on, että hakija kuuluu kurssin kohderyhmään, hakijan toimintakyky on riittävä ja kursseillemme osallistumisesta on kulunut vähintään kaksi vuotta.

Hakemukset pisteytetään kolmen kriteerin perusteella:
1. hakijan osallistuminen aiemmille Liikehäiriösairauksien liiton kursseille
2. vastaavatko henkilökohtaiset tavoitteet kurssin tavoitteita
3. tukeeko kurssi hakijan arjessa selviytymistä.

Tavoitteena on löytää hakemusten perusteella mahdollisimman hyvin yhteen toimiva vertaisryhmä.

Näin haet kurssille

Paina HAE KURSSILLE -painiketta. Täytä kurssihakemus huolellisesti omilla tiedoillasi ja paina lähetä-painiketta. Huom! Odota rauhassa sulkematta sivua. Hakulomake ilmoittaa, mikäli jokin kohta on jäänyt täyttämättä. Lomakkeen lähetys ei onnistu, jos pakollisia kenttiä on jäänyt täyttämättä. Hakemus tulee olla toimitettuna Liikehäiriösairauksien liittoon viimeiseen hakupäivään mennessä.

Voit myös täyttää ja tulostaa pdf-hakulomakkeen tästä linkistä tai täyttää sen käsin.
Paperisia hakulomakkeita saa myös liiton keskus- ja aluetoimistoista. Paperinen kurssihakemus toimitetaan osoitteeseen: Liikehäiriösairauksien liitto ry/Kurssit, Käsityöläiskatu 4 A, 20100 Turku.

Kurssille valitaan osallistujat hakuajan päätyttyä. Päätöksestä ilmoitetaan kaikille hakeneille viimeistään kymmenen päivää hakuajan päättymisen jälkeen.

Paikka: Mikkeli
Haku: 5.5.2024 mennessä

Hae kurssille
Liitteiden salattu lähetys

Lisätietoja

Taina Piittisjärvi

Taina Piittisjärvi

Kurssitoiminnan asiantuntija

taina.piittisjarvi@liikehairio.fi

p. 050 406 8328

 

Jaa