Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

Soveltava liikunta tarjoaa kaikille mahdollisuuden liikkua oman toimintakyvyn mukaan

Satu Matikainen1.1.2020

Soveltava liikunta on suunnattu kaikille heille, joilla on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan. Soveltava liikunta pohjautuu ideologiaan, jossa jokaisella tulisi olla mahdollisuus liikkua mielekkäästi omien kykyjensä mukaan. 

Parkinsonliitto kuuluu Soveltava liikunta SoveLi ry:hyn, joka koostuu kansanterveys- ja vammaisjärjestöistä. Liiton kursseilla toteutetaan soveltavaa liikuntaa. Kuntoutus- ja liikuntasuunnittelija, fysioterapeutti Taina Piittisjärvi haluaa tuoda julki soveltavan liikunnan hyötyjä niin yleisen terveyden, mielenterveyden, kuin sosiaalisuuden suhteen.

– On tärkeää, että ihminen on ”elämässä kiinni”. Liikunnan myötä ihminen pystyy toimimaan ja sitä kautta pääsee osaksi yhteiskuntaa paremmin, eikä niin sanotusti mökkeydy. Kenenkään ei ole hyvä olla yksin, Piittisjärvi korostaa.

Usein sosiaalisuutta ajatellessa esiin nousee pelkästään sairastuneen näkökulma. Piittisjärvi kuitenkin muistuttaa, että liikunnan tuoman verkostoitumisen myötä läheisetkin saavat vertaistukea.

Liikuntapyramidista viitteitä ohjelman rakentamiseen

liikuntapyramidista näkyy alustavat suositellut liikuntamäärät

Soveltavassa liikunnassa liikuntapyramidista nähtävät liikuntamäärät ja lajit ovat viitteellisiä. Ne antavat mallin mitä liikkuminen voisi olla.

– Soveltavassa liikunnassa on tärkeää muistaa monipuolisuus.  Täytyy ottaa huomioon lihaskunto, liikehallinta sekä tasapaino, Piittisjärvi huomauttaa.

Liikunnan määrät voivat kertyä pienemmistä suorituksista, ja vaikka vuorokauden eri aikoina ellei pysty liikkumaan pitkäkestoisesti. Päämääränä on kuitenkin mielekäs ja hyväntuntuinen liikunta, eikä pakolta tuntuva liikehdintä.

– Jokainen askel on tärkeä, ja omaan hyvinvointiin vaikuttava. Hyötyliikunta ja kevyt liikuskelu esimerkiksi kotiaskareiden yhteydessä ovat hyviä toiminnallisia harjoitteita, Piittisjärvi muistuttaa.

Oman kehon kuuntelu on tärkeää

Unen merkitys on todella tärkeää, sekä palautuminen suorituksen jälkeen. Siihen kuuluu esimerkiksi lihashuolto suorituksen jälkeen esimerkiksi venyttelyn avulla.

– On hyvä oppia tuntemaan milloin lihas on tehnyt töitä, sekä milloin lihas on mahdollisimman levännyt. Lisäksi on tarpeellista erottaa onko kyseessä liikuntaharjoituksesta johtuvat lihasjännitykset vai liikehäiriösairauden tuoma jäykkyys. Sen opettelussa kannattaa hyödyntää rentoutumisharjoituksia, Piittisjärvi muistuttaa.

Parkinsonliitto julkaisi hiljattain uusia soveltavia liikuntavideoita. Videolla liikuntaa ohjaa tanssinopettaja Joona Rytkönen, videoinnista vastasi järjestösuunnittelija Satu Matikainen. Suosittelemme lämpimästi hyödyntämään videoita. Videot löytyvät kotisivuilta sekä Parkinsonliiton Youtube-kanavalta.

Julkaistu Hermolla 4/2020 -lehdessä.

Lue myös