Taide on Anna-Maija Rissaselle henkireikä ja elämäntapa. Essentiaalista vapinaa sairastava Rissanen on opetellut erilaisia tapoja hallita vapinaansa, joka on aina ollut osa hänen taiteellista työskentelyään. Taidekurssilla Kiinassa syntyi oivallus, että hallitsemalla mielensä pystyy hallitsemaan myös kätensä.
Helmikuussa 2021 näin artikkelin Ylen uutisissa essentiaalisesta vapinasta ja Facebookiin perustetusta vertaistukiryhmästä. Onpa ihanaa tietää, etten olekaan yksin vapinani kanssa! Vihdoinkin voin puhua jollekin, joka ymmärtää ja on kokenut samaa. Ryhmän avulla olen oppinut hyväksymään itseäni ja vapinaani aivan eri tavalla kuin ennen. Lisäksi olen oppinut hahmottamaan ja suhteuttamaan sitä. Moneen verrattuna vapinani on lähes olematonta lepotilassa. On vapautunut ylimääräistä energiaa sen ajattelemisesta niin, että joskus jopa unohdan vapinani olemassaolon. Muistan, jos joku muistuttaa.
Videoiden yleistyttyä olen nähnyt omaa tärinääni ja ymmärtänyt, miksi se hämmentää niin monia. Ihmettelijöille vastaan toisinaan, että minulla on kylmä. Useimmiten kerron kuitenkin totuudenmukaisesti sen johtuvan synnynnäisestä neurologisesta kytkentäongelmasta aivoissani. Minulle riittää, että kohtaan toisen ihmisen, tutun tai tuntemattoman. Sen aiheuttama tunnereaktio terästää vapinaa.
Minusta huomaa heti, mitä tunnen, sillä tunneskaalat näkyvät käsissäni. Uupumus ja kaiken näköinen rasitus myös vahvistavat käsien vispausta joskus ulottuen loppukehoon. Monesti esiintymistilanteissa tuon heti alkuun esille vapinani syyn, ettei kenenkään tarvitse olla huolissaan minusta. Meissä jokaisessahan on näkyviä tai piilossa olevia ”valuvikoja”. Nuorempana loin itsestäni mielikuvan: kuvittelin olevani koivu, jolla on hauraan oloinen ulkokuori, mutta joka on hyvin vahva sisältä.
Ala-asteella opettajani kiinnitti huomiota vapinaani, mistä alkoivat neurologiset tutkimukset Lastenlinnassa. Lopulta sain essentiaalisen vapinan diagnoosin ja tiedon, etten tulisi ikinä oppimaan vieraita kieliä. No ei se ihan pitänyt paikkaansa, sillä puhun nykyään sujuvasti ranskaa ja englantia, ja niiden lisäksi kiinaa, saksaa ja flaamia, vaikka sanat menevätkin joskus sekaisin. Minulle on arkipäiväistä, että ”väärät” sanat pulpahtelevat suustani, mihin reagoin usein naurulla.
Olen opetellut erilaisia tapoja hallita vapinaani. Esimerkiksi kuumia kuppeja kantaessani pyrin viemään huomioni pois tilanteesta ja olemaan ajattelematta, että kannan jotain. Sanon mielessäni vain, että ”kaikki on hyvin, ei ole mitään hätää.” Saatan joskus itse tehostaa tärinääni paniikkiin asti. Parempi siis viedä huomio pois.
Erään kullan arvoisen oivalluksen sain 9 vuotta sitten, kun opiskelin Kiinassa perinteistä kiinalaista maalaustaidetta. Siinä maalataan käsivarsi ilmassa ilman, että kättä voi tukea. Ensimmäiset pari viikkoa sivellin vain hyppi paperilla yrittäessäni vetää suoraa viivaa. Eräänä päivänä ymmärsin, että saan viivani rauhoittumaan vain, jos mieleni on aivan tyhjä – zen – mikään ei saisi askarruttaa. Täysin keskittyneessä tilassa käteni vapina pysähtyi. Tällöin ymmärsin mielenhallinnan voiman. Tajusin, miksi minulle oli ennen suositeltu meditaation ja joogan harrastamista.
Nykyään opetan tätä kiinalaista maalaustekniikkaa. Aloitan tunnit aina samanlaisella viivan vetämisellä kuin oppilaani. Saan käteni varsin nopeasti rauhoittumaan. Toisinaan olen ottanut beetasalpaajaa, mutta se tuo oudon olon: vapina poistuu, mutta tunne tärinästä jää.
Olen ammatiltani taidemaalari. Taide on henkireikäni ja elämäntapa. Vapina on aina ollut osa taiteellista työskentelyäni. Maalatessa olen sen verran keskittynyt, ettei siveltimen tai kynän tarttuessa pintaan vapinaa näy. Olen kuitenkin huomannut, että tarkkuutta vaativissa kohdissa stressaannun ja vapina alkaa. Tällöin kiinnitän huomioni muualle, hengittelen syvään ja rauhoitan itseni. Nykyään voin tietoisesti lisätä tai vähentää viivani söheryyttä tai suoruutta. Vapinasta huolimatta toteutan intohimoani, ja siitä on tullut osa identiteettiäni.
Kuva: Katja Orbinski
Julkaistu hermolla-lehdessä 3/2021
