Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

Miksi liikkeelle lähteminen on vaikeaa?

Satu Matikainen27.6.2024

Liikehäiriösairauksissa on tyypillistä, että liikunnan harrastaminen vaikeutuu oireiden vuoksi. Se on harmillista, sillä liikunta auttaa elämään sairauden kanssa. Tärkeintä olisi löytää sisäinen motivaatio liikkumiseen.

Liikehäiriösairauksiin kuuluu monenlaisia oireita, joista osaa voidaan helpottaa liikunnan avulla. Esimerkiksi oirekuviin tyypillisesti kuuluvat asentovirheet ja jäykkyys ovat omiaan luomaan psyykkistä painetta sairastavalle. Toteutunut liikunta toimii ”lääkkeenä” näihin.

– Liike lisää kehon liikkuvuutta, jolloin jäykkyyden tuomat kivut vähenevät. Kun ylittää itsensä ja pääsee liikkeelle, henkinen puoli voi paremmin. Tuntee onnistuvansa, ja minäkuva sekä pystyvyyden tunne vahvistuvat. Liikunnalla on myös aineenvaihduntaa edistävä vaikutus, Liikehäiriösairauksien liiton vastaava kurssitoiminnan asiantuntija Pia Vierimaa luettelee.

Univaikeudet ja kognitiiviset muutokset ovat usein osa sairauden kanssa elämistä. Liikunnalla on positiivinen vaikutus myös niihin.

– Fyysisen rasituksen jälkeen väsyneen kehon rentoutus käy helpommin. Silloin nukkuu paremmin. Lisäksi liikunta parantaa verenkiertoa aivoissa, joka tietysti auttaa muun muassa muistiin, Vierimaa toteaa.

Liikunnan toteutuminen on monen summa

Pelkkä liikunnan hyvien vaikutusten tiedostaminen ei takaa liikunnan toteutumista.

– Vaikka tietäisin pyöräilyn olevan hyväksi, en välttämättä vielä pyöräilisi. Ehkä minulla ei ole pyörää, tai tilaisuuksia käyttää sitä. Kenties en osaa ajaa sillä, eli kyvykkyyteni ei vielä riitä. Tästä nähdään, miten eri osa-alueet vaikuttavat liikkumisen toteutumiseen, kuvailee sosiaalipsykologian väitöskirjatutkija Minttu Palsola Tampereen yliopistosta.

Yksi liikunnan toteuttamiseen vaikuttava osa-alue on taloudellinen tilanne.

– Jos tulot riittävät hädin tuskin lääkkeisiin, ei tule mentyä kalliiseen jumppaan. Noin kuormittavassa tilanteessa on ymmärrettävää, ettei tule lähdettyä liikkeelle, vaikka näennäisesti olisi tilaisuuksia liikkumiseen, kuten esimerkiksi ilmainen lenkkipolku, Palsola havainnollistaa.

Myös osa liikehäiriösairauksien tuomista ei-motorisista oireista voi vaikuttaa liikkumisen toteutumiseen negatiivisesti.

– Motivaation puute ja aloitekyvyttömyys vaikeuttavat liikkeelle lähtemistä huomattavasti. Suositusten mukaan toimiminen on hankalaa, Vierimaa pohtii.

Sekä Palsola että Vierimaa painottavat, että jo pienikin liikkuminen on parempi, kuin ei liikuntaa ollenkaan.

– Täytyy olla itsemyötätuntoinen. Jos on kovat kivut ja sairaus passivoi, voi taputtaa itseä olalle jo pienestäkin teosta, Vierimaa muistuttaa.

– On valtava taakka, jos vaikka yrittää laittaa kaikki elintavat kerralla uusiksi. Siitä tulee olo, että apua, en pysty tähän, Palsola summaa.

Liikehäiriösairauksien liiton maksutonta kurssitarjontaa kannattaa hyödyntää oman liikkumisen tukena.

– Kursseilla on erilaisia liikuntateemoja ja lajikokeiluja. Sieltä voi löytyä itselle uusi laji. Kannattaa katsoa liiton kotisivuilta lisätietoja, Vierimaa kannustaa.

Sisäisen motivaation löytäminen tärkeää

Olosuhteiden lisäksi motivaatiolla on tärkeä rooli liikkumisessa. Monet pohtivat, kuinka voisivat lisätä omaa motivaatiotaan, jotta onnistuisivat omissa tavoitteissaan. Palsola kiinnittäisi huomion ennemmin motivaation laatuun kuin määrään.

– Ulkoinen motivaatio tarkoittaa, että joku muu ”pakottaa” toimimaan tietyllä tavalla tai toimitaan ulkoisten palkintojen toivossa. Sisäinen motivaatio tarkoittaa, että toiminta koetaan tärkeäksi, omiin arvoihin ja elämään sopivaksi. Sisäisen motivaation mukaan toimiminen lisää psykologista hyvinvointia, ja siten se toimii paremmin elämäntapamuutoksissa, Palsola tarkentaa.

Palsolan mukaan sisäistä motivaatiota voi etsiä itsestään muutaman kysymyksen avulla.

– Kannattaa miettiä positiivisen kautta, mikä on oma tavoite, miksi se on itselle tärkeä ja miten sen saavuttaa. Voi pohtia, mitä iloa liikkumisesta on itselle, Palsola neuvoo.

Kun liikunta on elämäntapa

Joskus motivaatio liikkumiseen on löytynyt jo lapsuudessa. Tällöin liikunta voi kulkea mukana parhaimmillaan läpi elämän. Tästä esimerkkinä toimii forssalainen Jouni, joka on Huntingtonin taudista huolimatta aktiivinen liikkuja.

Jouni Luuppala, 73, sairastaa perinnöllistä Huntingtonin tautia. Hänen oireisiinsa kuuluvat muun muassa tasapainon, liikeaistin ja kehollisen hahmottamisen heikentyminen sekä koordinaatioon liittyvät haasteet.

– Tauti on ja pysyy, kehittyy koko ajan, Jouni kuvailee.

– Psyyke muuttuu, ja sosiaaliset kontaktit heikkenevät, hänen vaimonsa Mirja Luuppala, 68, täydentää.

Sekä Jouni että Mirja ovat aikanaan tehneet rakkaasta harrastuksestaan ammatin.

– Olemme kumpikin liikunnanopettajia. Jouni toimi urallaan muun muassa 35 vuotta apulaisrehtorina urheiluopistossa. Itse puolestaan toimin edelleen joogaohjaajana, Mirja kertoo.

Mies istuu nojatuolissa ja nainen on kyykistynyt hänen vierelleen. Molemmat katsovat kameraan.
Jouni ja Mirja Luuppala ovat molemmat liikunnanopettajia koulutukseltaan. Heille liikunta on elämäntapa, jota sovelletaan kunnon ja voinnin mukaan.

Pariskunnan arkeen mahtuu paljon eri liikuntalajeja.

– Käyn kuntosalilla, hiihtopyöräilytunneilla ja ikäihmisten ryhmäliikunnassa. Kaverin kanssa pelailen sulkapalloa, ja tulevan kesän golf-pelit ovat ajatuksissa. Jos muuta liikuntaa ei ole, lenkkeilen. Ja nyt lähdemme taas Lappiin hiihtämään, Jouni luettelee.

– Minun joogatunneillanikin käyt, sekä avannossa uidaan kolmesti viikossa, Mirja jatkaa.

Luuppalat hyödyntävät myös arkiliikuntaa.

– Jouni käyttää ainakin vielä mieluummin portaita kuntosalille kolmanteen kerrokseen mennessään, ja pyöräilee aktiivisesti, Mirja tuumaa.

Liikunta pitää pariskunnan virkeänä. He uskovat liikunnan vaikuttaneen positiivisesti Jounin toimintakyvyn ja kunnon säilymiseen.

– Onhan se selvää, että jos jää nojatuoliin paikalleen, niin huonompaan suuntaan menee aika äkkiä. Lisäksi liikuntaharrastuksen myötä saa myös sosiaalista kanssakäymistä, Mirja pohtii.

Liikehäiriösairauksissa tyypillistä on toimintakyvyn vaihtelevuus. Luuppalat ovat sitä mieltä, että sitä tehdään, mitä milloinkin on mahdollisuus tehdä.

– Jossain vaiheessa, jos Jouni ei pääsisi enää ulos, sovellettaisiin ja liikuttaisiin vaikka olohuoneessa pienimuotoisesti. Kyllä liikunta aina hakee uomansa, Mirja summaa.

Julkaistu Hermolla-lehdessä 2/2023

Kuvat: Satu Matikainen ja Laura Jussila

Lue myös