Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

Airaksinen geokätköilemässä

Geokätköily vie metsään – ja mennessään

Reetta Siltanen3.6.2021

Outi Airaksinen on liikkunut aina luonnossa. Dystonia-diagnoosin saatuaan hän on joutunut luopumaan aiemmin harrastamistaan lajeista. Airaksinen sairastaa määrittelemätöntä ja yleistynyttä dystoniaa, jonka takia tasapainoa vaativat liikuntalajit eivät sovi enää hänelle. Se ei kuitenkaan estä häntä liikkumasta.

Dystoniaan sairastuttuaan Airaksinen, 56, joutui luopumaan mm. pyöräilystä, hiihdosta, soutamisesta ja pesäpalloilusta. Sairaus ei kuitenkaan estä kaikkea liikkumista. Eikä myöskään se, että Airaksinen käyttää erilaisia apuvälineitä: sähköpyörätuolia, rollaattoria eli ”Rollsia” sekä kyynärsauvaa.

Vaikka vauhti on hidastunut ja lepotaukoja täytyy pitää useammin kuin ennen, muutama vuosi sitten hän käveli avustajansa kanssa Teneriffalla 25 kilometrin lenkin. Huh huh – tätä naista ei niin vaan pysäytetä. Nykyään Airaksinen yhdistää liikunnan ja ulkoilun geokätköilemällä.

– Saan liikunnasta hyvää oloa, voimaa ja iloa. Kaipaan ulos raittiiseen ilmaan, Airaksinen kertoo.

Koko perheen harrastus

Mistä kipinä geokätköilyyn syntyi?

– Kun pojat olivat pieniä, piti keksiä tapa ulkoilla yhdessä. Lapsetkin innostuivat etsimään geokätköjä.

Alkuinnostuksen jälkeen into kuitenkin hiipui useammaksi vuodeksi, kunnes löytyi uudelleen. Sinä aikana Airaksisen nyt jo aikuiset neljä lasta ovat jatkaneet harrastusta. Innostus on tarttunut myös kahden vanhimman tyttären lapsiin.

– Vuosi 2020 oli lumeton, joten päätimme mieheni kanssa etsiä 365 kätköä vuoden aikana. Puolessa välissä tavoite oli jo tullut täyteen, joten päätimme tuplata tavoitteen ja etsiä 700 kätköä. Onnistuimme siinäkin, Airaksinen iloitsee.

Alkuvuosi 2021 on ollut haastava geokätköilyharrastukselle.

– Alkuvuodesta oli niin paljon lunta, että en päässyt geokätköilemään. Mutta lähdemme usein viikonloppuisin asuntoautolla etsimään kätköjä eri puolille Suomea ja viimeistään kesällä lähdemme Lappiin, Airaksinen kertoo suunnitelmistaan.

Vinkit muille liikehäiriösairaille

Geokätköily on monipuolista liikuntaa ja sopii erinomaisesti kaikille, jotka sairastavat jotain liikehäiriösairautta. Kulkeminen vaihtelevassa maastossa haastaa tasapainoa ja kehittää lihaksistoa. Myös aivot työskentelevät karttaa lukiessa, arvoituksia ratkoessa ja itse kätköä etsiessä.

– Kannattaa ottaa kaveri mukaan kätköilemään. Tai jos lähtee yksin, niin kannattaa valita helppo reitti esimerkiksi kuntoradan varrelta. Helppokin kätkö voi kuitenkin olla itselle liian korkealla, varsinkin jos kulkee pyörätuolilla tai käsissä ei ole tarpeeksi voimaa, Airaksinen huomauttaa.

Vaikeankin kätkön etsiminen kannattaa ottaa ulkoilun kannalta ja varata riittävästi eväitä mukaan.

– On erittäin palkitsevaa, kun löytää kätkön, jota kukaan muu ei ole löytänyt vuoteen tai kahteen, Airaksinen kertoo geokätköilyn parhaista puolista.

Mitä geokätkössä sitten on? Välttämättä ei muuta kuin lokikirja esim. muovi- tai filmipurkissa. Osa kätköistä on niin sanottuja mysteereitä eli saadakseen koordinaatit, etsijän tulee ratkaista joku arvoitus, salakirjoitus tai muu vastaava.

Kuva: Airaksisen kotialbumi


Kenelle geokätköily sopii ja miten lajiin tutustumisen voi aloittaa?

Laji sopii kaikille, ketkä pitävät ulkona liikkumisesta. Mene osoitteeseen www.geocaching.com ja luo itsellesi tunnus. Tunnuksen luominen on helppoa ja maksutonta. Älypuhelimeen ladataan Geocaching-sovellus, joka näyttää lähellä olevat kätköt tai voit tukia jo valmiiksi, löytyykö kätköjä vaikka lomakohteesi lähettyviltä. Ilmaisjäsenyydellä näet vain osan kätköistä. Maksullisella premium-jäsenyydellä saat käyttöösi lisäominaisuuksia sekä näkyviin kaikki geokätköt.

Sovelluksen kartta näyttää geokätkön sijainnin ja lisäksi on kuvailtu kätkön vaikeusaste, maaston helppous sekä kätkön koko. Osa geokätköistä on täysin esteettömillä reiteillä, joihin pääsee pyörätuolilla. Osa vaatii esimerkiksi kiipeilyä. Kätköjä voi olla missä vain: kaupungin keskustassa, keskellä metsää tai tunturin huipulla. Ne ovat niin ovelasti piilotettuja, että jäävät satunnaisilta ohikulkijoilta huomaamatta. Kun löydät kätkön, kirjaa käyntisi sekä geokätkön paperiseen lokikirjaan että Geocaching-mobiilisovellukseen.

Periaatteessa kätköjä voi lähteä etsimään tuosta vaan. On kuitenkin hyvä kuljettaa mukana ainakin kynää. Jotkut kätköt saattavat vaatia muutakin välineistöä, esimerkiksi narua ja magneetin, että niihin pääsee käsiksi. Pimeään aikaan tehokas taskulamppu on geokätköilijälle tärkeä väline.

Lisätietoja geokätköilystä löydät www.geokätköt.fi – sivustolta

Julkaistu Hermolla-lehdessä 2/2021

Lue myös