Neurologian erikoislääkäri Nina Suvanto-Collan hoitaa dystoniapotilaitaan botuliinitoksiinipistoksin. Dystonia on hänen mielestään paljon laaja-alaisempaa kuin yleisesti ajatellaan.
Nuorempana fysioterapeutiksi kouluttautuneen neurologian erikoislääkäri Nina Suvanto-Collanin kiinnostus lihaksiin ja niiden analysointiin syveni entisestään neurologiksi erikoistumisen aikana. Neurologiassa lihasten toimintaa arvioidaan hermostollisesta näkökulmasta. Lihasvoimaa, lihasjänteyttä, koordinaatiota ja liikkeiden hallintaa sekä mahdollisia tahdosta riippumattomia liikkeitä tarkastelemalla yritetään selvittää, millaisesta neurologisesta sairaudesta tai vauriosta saattaa olla kyse.
Dystoniapotilaiden hoito tuli Suvanto-Collanille tutuksi jo erikoistumisopintojen aikana botuliinitoksiinipoliklinikalla, jossa hän opetteli pistämistä. Valmistuttuaan hän suoritti myös kivunhoidon erityispätevyyden, ja hoiti sen jälkeen dystoniapotilaita Loimaan aluesairaalassa. Myöhemmin hänen mentorinaan toimi neurologian erikoislääkäri Hanna Erjanti, joka syvensi hänen osaamistaan botuliinitoksiinihoidoista ja laajensi hänen käsitystään dystoniasta.
Viimeiset kymmenen vuotta Suvanto-Collan on hoitanut lukuisia päänsärkypotilaita, dystoonikkoja ja muita liikehäiriösairaita omalla vastaanotollaan Turussa. Dystoniapotilaiden hoito on ollut hänelle aina lähellä sydäntä, ja hän osallistuu aktiivisesti alan vuosittaisiin kansainvälisiin kongresseihin.
– Tämä potilasryhmä on todella mielenkiintoinen, koska tässä yhdistyy fysioterapia, lihasanalyysi ja kivunhoito. Näistä yritän oppia koko ajan lisää.
Haasteellinen diagnosoitava
Dystonia diagnosoidaan kliinisen tutkimuksen ja oirekuvan perusteella. Suvanto-Collan havainnoi vastaanotolle tulevan asentoa jo ovensuussa ja tarkastelee tuoko mahdollinen potilaan jännittäminen jo vapinoita esiin. Potilasta havainnoidaan myös istuma-asennossa, kävellessä ja selinmakuulla. Kaikkien oireet eivät tule esiin vastaanotolla, mutta dystonian jäljille on päästy, kun potilaat ovat kertoneet kotona ilmenevistä oireistaan, jotka alkavat usein rasituksen seurauksena.
– Joillain niska on alkanut väpättämään puutarhatöiden jälkeen ja toisilla kädet ovat alkaneet vapista voimakkaasti kauppakassien kantamisesta.
Moni kivuista kärsivä potilas ei saa tarvitsemaansa apua julkisen terveydenhuollon puolelta. Lääkärit eivät osaa tunnistaa dystonian oireita neurologisiksi ja selitykseksi tarjotaan usein psyykkisiä tekijöitä. Suvanto-Collanin vastaanotolle onkin hakeutunut potilaita, joiden tilanteeseen ei ole aiemmin syvällisesti paneuduttu.
– Monet dystoonikot ovat herkempiä ihmisiä, ja heillä voi ilmetä useammin ahdistus- tai paniikkihäiriöoireita. Jos toiminnallisia oireita ilmenee, tulisi potilaita kuitenkin seurata pidempään, jotta voidaan varmistua, ettei taustalla ole esimerkiksi dystoniaa.
Potilaiden oireet voivat aluksi olla hyvin lieviä tai epämääräisiä, eikä niitä ole osattu aiemmin yhdistää dystoniaan. Joillain potilailla on saattanut ilmetä pelkkää vapinan tunnetta niskassa tai selässä ilman ulospäin näkyviä oireita. Suvanto-Collan kertoo myös niskasärkypotilaasta, jolla ei ilmennyt vastaanotolla oireita, mutta iltaisin potilaan mennessä sänkyyn ja rentoutuessa, niska alkoi vapisemaan ja vääntämään. Osalla potilaista oireet ovat olleet pitkäkestoisia kramppeja sormissa tai varpaissa, joiden on aluksi ajateltu olevan vain suonenvetoja.
Ajan myötä lieväoireinen dystonia voi kehittyä oirekuvaltaan tyypillisemmäksi tai sairaus voi tulla nopeastikin esiin trauman, infektion tai jopa voimakkaan stressin myötä. Nina Suvanto-Collan kertoo potilaastaan, jolla ilmeni aluksi vain kipua vasemmassa hartiassaan, joka oli myös hieman koholla. Myöhemmin potilas kaatui, minkä jälkeen hänen niskansa alkoi vääntämään dystonialle tyypilliseen tapaan.
Dystonian diagnosointi vie paljon aikaa ja vaatii lääkäriltä paljon kokemusta. Tarkka tausta-anamneesi, jossa selvitetään potilaan ja sukulaisten sairaushistoriat voi antaa vinkkejä siitä, onko kyseessä dystonia. Suvanto-Collan on havainnut, että dystoniapotilailla on tavallista useammin levottomia jalkoja ja hampaiden narskuttelua. Myös autoimmuunisairaudet, kuten kilpirauhasen toimintahäiriöt, reumasairaudet ja psoriasis ovat yleisiä dystoonikoilla tai heidän sukulaisillaan.
– Tämä on sellaista salapoliisin työtä, jossa joutuu oikeasti haastattelemaan, havainnoimaan ja miettimään, mistä oireet johtuvat ja missä tilanteissa ne ilmenevät. Tämä on älyttömän moniulotteista ja mielenkiintoista.
Botuliinitoksiinihoito auttaa monia
Tutkimustieto on osoittanut, että noin 80 prosenttia dystoniapotilaista hyötyy botuliinitoksiinihoidosta. Omalla vastaanotollaan Suvanto-Collan miettii yksilöllisesti jokaisen potilaan tilanteen, jotta pistoshoidosta saataisiin paras mahdollinen hyöty. Tarvittaessa pistos voidaan antaa, vaikka potilaan paikallaan kävellessä, jotta pahin virheasento ja yliaktiiviset lihakset saadaan esille.
Aina pistettävä lihas ei ole se ilmeisin. Suvanto-Collan kertoo potilaastaan, jolla silmät menivät aina kiinni kävellessä ja sen lisäksi hän alkoi purra vahvasti hampaitaan. Paras vaste hoidossa saatiin, kun silmälihasten lisäksi pistettiin myös purentalihakset, ja silmät saatiin siten pysymään auki.
Yleisin botuliinitoksiinihoidon pistosväli on 3–4 kuukautta. Suvanto-Collanin mukaan on tärkeää analysoida potilaan tilanne jokaisella hoitokerralla aina uudestaan ja tarkastella, mikä lihas on juuri sillä hetkellä aktiivinen. Jokaisella kerralla ei tarvitse pistää samaa määrää samaan lihakseen vaan pienempi annos voi riittää.
– Välillä jotkin lihakset voi jättää väliin kokonaan ja pistää vasta seuraavalla kerralla. Tällä tavalla ehkäistään myös surkastuman muodostumista.
Omia dystoniapotilaitaan Suvanto-Collan kehottaa lisäksi aina hakeutumaan myös fysioterapiaan. Hänen mukaansa on tärkeää, että fysioterapeutti ymmärtäisi dystoniaa, sillä fysioterapiassa tulisi aktivoida vain vastavaikuttajalihaksia ja yliaktiiviset lihakset tulisi osata jättää rauhaan.
Suvanto-Collan pystyy auttamaan useimpia potilaitaan siten, että kivut pysyvät pistosten välissä poissa ja potilaat voivat elää normaalia arkea sairaudestaan huolimatta. Vaikeat potilastapaukset ovat haastavia, eikä aina kaikkia oireita pystytä saamaan pois. Tällöin tavoitteena on edes helpottaa oireita. On myös potilaita, joita botuliinihoito ei auta ja tällöin kokeillaan lääkehoitoa tai harkitaan syväaivostimulaatiota.
Moni potilas on tyytyväinen pitkäkestoiseen, luottamukselliseen potilas-lääkärisuhteeseen, siihen että vastassa on aina sama ihminen, joka tietää heidän asiansa ja tuntee heidän sairautensa. Suvanto-Collan kokee kiitollisuutta omalääkärin roolistaan.
– Kun vertaan sairaalalääkärin työhön, niin on ihanaa, että tässä työssä olen saanut tavata samoja potilaita jopa 10–15 vuoden ajan. Samalla olen voinut seurata, miten tauti elää ja reagoi, ja olen alkanut hahmottamaan, kuinka laaja-alaisesta sairaudesta onkaan kyse.
Laaja-alainen dystonia
Dystonia määritellään liikehäiriösairaudeksi, johon liittyy lisääntyneen lihasten aktiivisuuden aiheuttamia tahdosta riippumattomia, vääntäviä tai nykiviä liikkeitä ja pysyviä virheasentoja.
Arvioidaan, että jopa 20 prosentilla potilaista niskakipu voisi edeltää dystonista liikehäiriötä. Noin puolella dystoniapotilaista tiedetään olevan lievää yläniskan kiertoa, jota ei välttämättä huomaa tutkittaessa. Tällöin dystonia saattaa jäädä diagnosoimatta. Kahden vuoden takaisessa Berliinissä järjestetyssä Toxins International -koulutuksessa esiteltiin potilastapauksia, joilla oli kivulias mutta suora kaularanka. Esimerkkipotilaista kahdelle kolmesta kehittyi vuosien seurannassa klassisia kaularangan dystoniaoireita. Suvanto-Collanin mukaan myös skolioosipotilaille voi kehittyä herkemmin kaularangan dystonia.
– Kun lieväoireisia, kipeitä skolioosiselkiä kuuntelee EMG:llä, niin ilmenee voimakkaita dystonialöydöksiä. Botuliinitoksiinipistoksilla kivut on saatu häviämään ja selkää suoristettua.
Suvanto-Collan toivoisi, että kaikki ammattiryhmät suhtautuisivat avarakatseisemmin dystoniaan. Potilaita ja heidän oireitaan tulisi aina seurata pidempään eikä leimata vaivoja heti psykogeenisiksi. Dystonioiden kirjo on hänen mukaansa todella monimuotoista ja hän toivoisi, että sairautta ja lihaksistoa osattaisiin ymmärtää paremmin. Vallitseva käsitys dystoniasta voimakkaasti vääntyvine ja vapisevine oireineen on hänen mielestään kapea-alainen.
– Minun mielestäni tämä on tiedonpuutetta. Meillä kaikilla on dystoniasta vielä paljon opittavaa, Nina Suvanto-Collan sanoo.
Artikkeli on julkaistu Hermolla-lehdessä 1/2026
