Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

Päijät-Hämeen yhdistyksen järjestämän koulutuksen osallistujat yhteiskuvassa.

Päijät-Hämeen Parkinson-yhdistyksen koulutuspäivä Hämeenkoskella

Reetta Siltanen17.6.2021

Päijät-Hämeen Parkinson-yhdistys vietti koulutuspäivää 20.5.2021

Kuinka mukavaa olikaan kokoontua kauniiseen Hämeekosken Rauhalaan viettämään koulutus- ja virkistyspäivää! Koronavuoden jälkeen tätä jälleennäkemistä oli odotettu. Mukana oli vanhoja ja uusia yhdistyksen jäseniä ja minutkin oli kutsuttu mukaan omalla koulutusosuudellani.
Päivän aikana opimme mm. yhdistyksen viestintäsuunnitelmasta, hyvästä keskustelun ja kuuntelun taidosta sekä Kelan kuntoutuskurssille hakemisesta ja kurssien merkityksestä hyvinvoinnille. Oma osuuteni liittyi liiton ja yhdistyksen väliseen yhteistyöhön ja vapaaehtoistyön merkitykseen.
Sää oli hieman sateinen, mutta onneksi saimme nauttia myös ulkoilusta. Kokeilimme ulkona muutamaa soveltavaa pihaleikkiäkin, joista järjestimme yhdistyksille koulutuksen aiemmin toukokuussa.
Päivä oli paitsi opettavainen, myös erittäin virkistävä. Pelkästään toisten ihmisten tapaaminen virkisti mieltä, mutta oma osuutensa oli kauniilla puitteilla ja erinomaisella ruolla. Meitä hemmoteltiin mm. itse savustetulla lohella sekä lettukahveilla.
Kiitokset Annikille ja Matille järjestelyistä ja Karille Rauhalan lainaamisesta! Kiitos myös kaikille päivään osallistuneille Päijät-Hämeen Parkinson-yhdistyksen jäsenille! Vapaaehtoisuuden palkitsevuus tulee mm. siitä kun näkee, miten iloiseksi osallistujat tulevat ja kuinka hyvässä ja avoimessa ilmapiirissä kaikilla on hyvä olla.

Kuvassa: Ritva Koski, Matti Ahonen, Reetta Siltanen, Matti Ruokolainen, Veijo Meriläinen, Raija Lihr-Viikinniemi, Jouko Viikinniemi, Maija Kivi, Tuula Mäkelä, Aarne Kumpulainen, Kari Kivi
Kuvassa: : Jouko Viikinniemi, Raija Lihr-Viikinniemi, Ritva Koski
Kuvassa: Jorma Saarikivi
Ihmiset ulkona talon pihalla maaseudulla
Kuvassa: Timo Salomaa, Kari Kivi, Jouko Viikinniemi, Ritva Koski, Maija Kivi, Aarne Kumpulainen, Tuula Mäkelä
Ihmiset kävelevät ulkona.
Kuvassa: Aarne Kumpulainen, Maija Kivi, Tuula Mäkelä, Matti Ahonen, Jouko Viikinniemi, Kari Kivi

Koulutuspäivää muisteli
Etelä-Suomen alueen järjestösuunnittelija Reetta

Teksti: REETTA SILTANEN
Kuvat: Timo Salomaa ja Reetta Siltanen

Lue myös