Hevoseni Hella tietää milloin minulla on hyvä olla, milloin taas huono. Hella osaa lohduttaa, mutta osaa myös olla mukana ilon hetkissä, kertoo nykyisin Espanjassa asuva Laura af Ursin.
Kolmisen vuotta sitten Laura af Ursin alkoi tuntea outoja oireita. Luita ja lihaksia särki. Vasen käsi puutui. Hän myös laihtui ja yleiskunto heikkeni.
– Tasapainoni huononi selvästi ja kävely oli lopulta hankalaa. Jalat eivät enää seuranneet kunnolla muuta vartaloa, Laura muistelee.
Laura päätti lähteä nykyisestä asuinmaastaan Espanjasta Suomeen apua hakemaan. Täällä hän meni asiantuntevan neurologin vastaanotolle. Diagnoosi oli yksiselitteinen: Parkinsonin tauti!
– Lohdullista sinänsä oli, että oudot oireet saivat nyt nimen. Samalla kuitenkin selvisi, että olen vakavasti ja vieläpä parantumattomasti sairas.
Lääkitys alkoi purra varsin nopeasti ja Parkinsonin tauti saatiin kuriin. Hänen yleiskuntonsa koheni ja voimat alkoivat palautua. Laura matkusti takaisin kotiinsa Espanjaan.
– Olen päättänyt, että periksi en anna. Yritän elää nyt mahdollisimman normaalia elämää Parkinsonin taudista huolimatta.
Hella havaitsi sairauden
Espanjassa Lauran terapeuttina ja kuntohoitajana on toiminut ennen muuta hänen Hella-hevosensa. Myös Lotta-koirasta on ollut hänelle paljon iloa.
–Pidän eläimistä, etenkin juuri hevosista ja koirista. Eläinhistoriaani kuuluvat myös muun muassa kissat, linnut, rotat ja kalat. Tällä hetkellä tiivis perheeni on minä, hevonen ja koira, floristin koulutuksen saanut Laura kertoo.
Jo Suomessa Salossa asuessaan Laura rakasti ratsastamista. Hän aloitti ratsastuksen jo 10-vuotiaana.
– Ratsastin Suomessa viimeksi Hella-nimisellä hevosella. Vuonna 2017 Hellan omistaja kysyi, jos ostaisin hevosen itselleni. Olin muuttanut juuri Espanjaan ja vähän emmin. Mutta onneksi löysin Espanjasta sopivan täysihoitoa tarjoavan hevostallin ja niin Hella matkusti kuljetusautolla läpi Euroopan eläkepäiviä viettämään Välimeren rannikolle.
Laura kävi alkuun Espanjassa ratsastamassa samaan tapaan kuin Suomessa, yleensä kolmesta neljään kertaan viikossa. Laura nautti, samoin Hella.
Mutta pian Lauran kunto alkoi heiketä. Oudot oireet, joihin ei löydetty oikeaa lääkitystä, veivät terveyden. Hellakin havaitsi varsin nopeasti, että Lauralla ei kaikki ollut kunnossa.
– Sairastuminen aiheutti sen, että en pystynyt lopulta enää ratsastamaan. Minulla ei ollut voimia ohjastamiseen. En pystynyt enää myöskään satuloimaan enkä harjaamaan hevosta.
Surut ja ilot jaetaan
Nyt tilanne on paljon parempi kuin pari vuotta sitten. Oikean parkinsonlääkityksen ansiosta Laura pystyy taas ratsastamaan Hellalla säännöllisesti kolmesta neljään kertaa viikossa.
– Pystyn taas ohjastamaan Hellaa ja pysyn myös hyvin satulassa. Tämä on todella hieno juttu, Laura iloitsee.
– Ja täytyy sanoa, että hevosen selkä on monta kertaa mukavampi paikka istua kuin pyörätuoli, hän jatkaa vakavana.
Laura ratsastaa nykyisin Costa Blancan alueella kutakuinkin samoja reittejä kuin aikaisemmin. Maasto on jylhän kumpuilevaa. Toisinaan hän käy ratsastusretkillä myös alueen hiekkarannoilla.
– Matkanteko on toki nyt aiempaa rauhallisempaa ja varovaisempaa. Pääsen myös lepäämään hevosen selkään, jos voimani alkavat loppua kesken kaiken.
Hevonen osaa antaa Lauralle aikaa liikkua omaan tahtiinsa ilman hoppua ja kiirehtimistä.
– Opetan Hellalle kaikenlaisia mukavia temppuja. Se osaa jo nostella kavioita, kumartaa ja peruuttaa – ainakin jos porkkanoita on tarjolla palkinnoksi.
Laura toivoo, että hän voisi ratsastaa nyt jo 22-vuotiaalla Hellalla vielä ainakin muutaman vuoden. Uuden hevosen hankinta on ollut jo harkinnassa.
– Parasta on kun me kaikki kolme – minä, Hella ja Lotta – pääsemme yhdessä ulos maastoon. Sinne haluamme läpi vuoden, satoi tai paistoi. Voin luottaa, että rakkaiden lemmikkieni avulla pääsen aina turvallisesti takaisin omaan kotiini.
Laura tuntee syvää yhteyttä ja kiitollisuutta Hellan ja Lotan kanssa. He jakavat yhdessä myös Parkinsonin taudin tuomat surut ja murheet.
– Lemmikit osaavat lohduttaa omalla rauhallisella olemuksellaan, kun painan pääni heidän kaulaansa vasten. He myös osallistuvat ilooni ja näyttävät, että sadepilvillä on aina kultaiset reunat.
Tulevaisuuteen Laura katsoo tällä hetkellä varsin optimistisesti. Hän on aloittanut uusia harrastuksia mm. salsan tanssimisen sekä jumppaamisen.
– Kunhan koronapandemiasta nyt vain selvittäisiin ja suomalaiset alkaisivat tulla taas tänne Espanjaan, toivoo Laura, joka työskentelee nykyisin kiinteistönvälittäjänä.
Laura kertoo ehtineensä parin viime vuoden aikana varsin usein ratsastamaan, koska kiinteistökauppaa ei ole juurikaan käyty ostajien eli turistien puuttumisen vuoksi.
Julkaistu Hermolla-lehdessä 4/2021
Kuvat: Laura Af Ursinin kotialbumi