Senni Posion oikea käsi alkoi vapista opiskeluaikoina. Parkinsonepäilyn jälkeen vapina osoittautui essentiaaliseksi vapinaksi, joka levisi myös vasempaan käteen. Posio kävi läpi useita hoitokokeiluja, mutta lopulta vasta syväaivostimulaatio (DBS) toi avun vapinaan.
Senni Posio, 37, huomasi vuonna 2004, että hänen oikea kätensä oli alkanut vapista. Opiskelijana ollut Posio pyrki tuolloin piilottamaan vapinansa.
– Kotioloissa vapinasta ei oikeastaan ollut vielä tuolloin mitään haittaa, vaikka olenkin oikeakätinen, Posio toteaa.
Ajan kuluessa vapina paheni, eikä Posio kyennyt enää peittelemään sitä, vaikka kuinka olisi yrittänyt. Vapina alkoi häiritä myös Posion lähihoitajan työtä hänen ensimmäisessä työpaikassaan.
– Tarkkuutta vaativat työt, kuten pistosten antaminen tai lääkkeiden purkista ottaminen pinsettien kanssa, kärsivät. Samoihin aikoihin syöminen ja juominen vaikeutui, Posio muistelee.
Posio päätyi hakemaan apua työterveyshuollosta. Lääkäri lähetti hänet parkinsonepäilynä neurologille. Siellä hänen päänsä kuvattiin, otettiin verikokeita ja tehtiin tutkimuksia. Kävi ilmi, että kyseessä ei ollutkaan Parkinsonin tauti, vaan essentiaalinen vapina.
– Tuolloin oli vuosi 2007. Sain Propral-lääkityksen, joka auttoi melko pitkään, Posio kertoo.
Ulkopuoliset epäilivät krapulaa tai vieroitusoireita
Kotioloissa vapina ei ollut juuri haitallista. Posio nostaa suurena positiivisena voimavarana ja auttavana asiana puolisonsa toiminnan.
– Hän hyväksyi sairauteni heti, ja auttoi minua paljon. Se vähensi stressiäni. Aikoina, jolloin mielialani oli painuksissa, hän oli suurena tsemppinä ja tukena. Jopa silloin, kun itse olin vain turhautunut, enkä välttämättä osannut vielä arvostaa hänen tsemppiään. Myös vanhempani ja sisarukseni ottivat asian hyvin vastaan heti.
Kodin ulkopuolisessa elämässäkään Posio ei kokenut vapinaansa erityisen häiritsevänä.
– Sitä kyllä esiintyi, että jotkut kommentoivat todella typerästi minulle, että onko minulla krapulaa tai vieroitusoireita jostain, kun tärisen, Posio ihmettelee.
Vapinan leviämistä seurasi pitkä kokeilujen aikakausi
Oireilu säilyi melko pitkään pelkästään oikeassa kädessä. Vuonna 2012 se levisi myös Posion vasempaan käteen. Tuolloin se alkoi häiritä selvästi aiempaa enemmän.
– Propralin annostusta jouduttiin nostamaan paljon. Minulla on astma, joten keuhkot eivät jaksaneet sitä. Siksi aloimme kokeilla muita lääkkeitä, Posio kertaa tapahtumakulkua.
Vapina alkoi vaikuttaa negatiivisesti Posion sosiaaliseen elämään. Hän ei kokenut ulos lähtemistä enää mielekkäänä.
– Työpaikan TyHy-illoissa vielä kävin, mutta huomasin viihtyväni kotona paremmin.
Posion vapinaan kokeiltiin erilaisia lääkityksiä vuodesta 2012 lähtien vuoteen 2020 saakka. Kokeilut eivät tuottaneet toivottua tulosta. Lääkekokeilujen rinnalla kokeiltiin myös fysio- ja toimintaterapiaa sekä pienapuvälineitä.
– Siedin kaikki kokeilut hammasta purren. Oli ainakin neljää eri lääkettä. Oli painehihaa sekä vapinaa hillitseviä aterimia ja niin edelleen. Niistä sain hetkellisen helpotuksen mutten apua, sillä hermostoni tottui niihin aina, Posio harmittelee.
Vuoden pohdinnan jälkeen päädyttiin DBS-hoitoon
Koska kokeilut eivät tuottaneet toivottua tulosta, lääkäri alkoi pohtia DBS-hoitoa. Samaan aikaan Posion vapina paheni entisestään, samoin hänen stressinsä. Myös työuralla tapahtui muutoksia.
– Jouduin vaihtamaan työpistettä vuodeosastolta terveyskeskuksen toimiston puolelle. Loppuaikana muistan tietokoneella kirjoittamisenkin olleen hankalaa, sillä tuli niin paljon harhalyöntejä. Tuossa vaiheessa vapina häiritsi jo kodin tekemisiäkin, Posio muistelee.
Posion tilanteelle otettiin vuoden aikalisä ja pohdittiin tarkkaan mahdollista DBS-hoitoa. Loppuvuodesta 2021 hän sai uuden lähetteen Helsinkiin neurokirurgille.
– Vuoden 2022 tammikuussa oli keskustelut. Päädyttiin ottamaan tarkemmat päämagneettikuvat, jotta nähdään onko DBS ylipäätään mahdollista kohdallani. Kuvaukset olivat huhtikuussa, Posio kertoo.
Odottaessa DBS-hoitoa Posio kävi läpi monia tunteita. Helpotusta siitä, että apua oli tulossa. Samalla kuitenkin pelkoa ja jännitystä, koska DBS kajoaa päähän. Toisaalta hän oli luottavainen uskoessaan vakaasti Töölön neurokirurgien ammattitaitoon.
– Positiivista energiaa päiviin toi puolisoni lisäksi nyt 2,5-vuotias iso villakoira nimeltä Kamu, Posio mainitsee.
Huhtikuisten magneettikuvausten jälkeen prosessi eteni nopeasti. Jo 31. toukokuuta Posio oli DBS-leikkauksessa. Heti leikkauksen jälkeen esiintyi aivoturvotusta, joka hillitsi hänen vapinaansa. Posio kuvailee tunnetta hämmentäväksi. Ensimmäiset laitesäädöt laitettiin päälle Töölössä. Silloin Posion vapina kaikkosi lähes kokonaan.
– Soitin äidille itku silmässä, että on niin outoa, kun kädet eivät vapise.
Posio siirrettiin Meilahteen toipumaan. Samalla tarkistettiin, ettei hänellä ole ilmennyt esimerkiksi puheen tai nielemisen kanssa ongelmia.
Leikkauksen jälkeen totuttelua uuteen minään
Nykyään Posion vapina on noin 98 prosenttisesti poissa. Hän muistaa edelleen leikkauksen jälkeisen epätodellisen olotilan.
– Aluksi tuijotin käsiäni, että ”Oikeastiko? Eivätkö nämä tärise?” Se oli epäuskoinen ja hämmentynyt olotila. Nyt kolmen kuukauden jälkeen olen alkanut tottua tähän, uuteen minään. Pystyn olemaan normaalisti, syömään ja juomaan. Sosiaalinen kanssakäyminen on lisääntynyt ja mielialani kohentunut, Posio iloitsee.
Neurologi suositteli päivätyöskentelyä. Kolmivuorotyöhön koulutetulle lähihoitajalle sellaista ei ollut mahdollista tarjota, joten ura koki jälleen muutoksia.
– Irtisanouduin vanhasta työpaikastani, ja sen jälkeen sain vakityöpaikan puolustusvoimilta, Posio kertoo uusista kuvioistaan.
Posio on erittäin kiitollinen häntä hoitaneelle neurologille. Monia ”kauhutarinoita” kuulleena Posio kuvailee olevansa onnellisessa asemassa, sillä hänen ei ole tarvinnut taistella saadakseen apua.
– Kohdalleni sattui hyvä neurologi. Minun ei tarvinnut taistella lääkityksistä, niiden uusimisesta, DBS-hoidoista tai mistään. Hän vain hoiti asiat. Sen johdosta olen taas oma itseni, vaikka onkin stimulaattori päässä ja akku rinnalla, Posio summaa.
Teksti: Satu Matikainen, kuvat: Henna Viren
