Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

Uusi opas: Kognitiiviset oireet työelämässä

28.9.2021

Neurologiset sairaudet, joihin myös liikehäiriösairaudet lukeutuvat, aiheuttavat usein kognitiivisia oireita. Kognitiiviset eli ajattelun ja tiedonkäsittelyn ongelmat ovat näkymättömiä ja usein ulkopuolisen vaikea ymmärtää. Ne vaikuttavat myös työkykyyn.

Kognitiivista suoriutumista voidaan kuitenkin tukea monin keinoin. Usein tarvitaan muutoksia sekä työntekijän omiin että työpaikan työtapoihin ja käytäntöihin. Nämä muutokset ovat tarpeen sairastuneen työkyvyn ylläpitämiseksi.

Sekä työntekijöiden että työnantajien tueksi on laadittu Kognitiiviset oireet työelämässä -opas. Erityisesti oppaasta on apua työkyvyn tukemisen ja työllistämisen ammattilaisille, työhönvalmentajille ja työkykykoordinaattoreille, jotka työssään kohtaavat asiakkaita, joilla on kognitiivisia oireita.

Neuroliitto, Parkinsonliitto ja Aivovammaliitto toteuttivat yhteisen Neuroneuvomo-hankkeen vuosina 2017–2021. Hankkeen keskeisin tehtävä oli kehittää työelämävalmennusta henkilöille, joilla on sairaudesta tai vammasta johtuvia kognitiivisia oireita. Hankkeen valmennuksessa oli yli 50 henkilöä. Tämä opas syntyi Neuroneuvomo-hankkeen tuotoksena.

Näin hankit oppaan itsellesi:

Voit tilata painetun oppaan itsellesi Parkinsonliitosta jäsensihteeri Leena Katajalta, leena.kataja@liikehairio.fi tai 050 560 1317

Huom! Jos haluat tilata useamman kuin yhden oppaan, tilaa ne Neuroliitosta ottamalla yhteyttä avaintuotteet@neuroliitto.fi

Opas on luettavissa sähköisesti jokaisen sairausryhmän alla palvelut-osiossa kohdassa oppaat ja videot. Voit myös ladata pdf-muotoisen oppaan maksutta klikkaamalla tätä linkkiä.

Tulossa webinaari:

Neuroneuvomo-hankkeen päätösseminaarina järjestettävä maksuton webinaari aiheesta kognitiivisten haasteiden huomioiminen työelämässä järjestetään 20.10. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 15.10. mennessä.

Lue myös