Ajankohtaista

Välitämme tietoa tutkimuksista, hoidoista ja itsehoitomahdollisuuksista. Vertaistarinoita unohtamatta. Selaa uutisia ja henkilötarinoita.

Erityisosaamiskeskus Suvituuli siirtyi Aivoliiton omistukseen

4.11.2020

Aivoliiton ja Parkinsonliiton yhdessä omistama Erityisosaamiskeskus Suvituuli on siirtynyt kokonaan Aivoliiton omistukseen 1.11.2020. Kauppaa valmisteltiin positiivisessa hengessä. Parkinsonliitto jää toistaiseksi kiinteistöön vuokralaiseksi.

Parkinsonliiton omistusosuus Erityisosaamiskeskus Suvituulen kiinteistöstä oli 40 %. Parkinsonliiton järjestämien sopeutumisvalmennuskurssien siirryttyä pois Suvituulesta yhä enemmän ympäri Suomen 2019 lähtien, Parkinsonliitolla ei ollut enää tarvetta Suvituulen ryhmämuotoiseen kurssitoimintaan tarkoitetuille tiloille.

Aivoliiton omistusosuuden lisäämisen taustalla on palvelutoiminnan laajeneminen. Tammikuusta alkaen Aivoliitto järjestää sopeutumisvalmennusta myös adhd ja autismikirjon lapsiperheille. Tällä hetkellä järjestämme kuntoutusta ja kursseja aivoverenkiertohäiriön sairastaneille sekä perheille, joissa lapsella tai nuorella on kehityksellinen kielihäiriö.

Erityisosaamiskeskus Suvituuli soveltuu erinomaisesti laadukkaaseen ryhmämuotoiseen sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskurssitoimintaan.

Kiinteistö on esteetön ja sen tiloja voi käyttää myös muuhun toimintaan. Suvituulessa on mm. kokoustiloja, uima-allas ja saunatilat, liikuntasali, kuntoiluhuone ja frisbeegolf. Kiinteistössä toimii lounasravintola. Suvituulen tiloja vuokrataan myös ulkopuolisille käyttäjille. Keskus sijaitsee Hirvensalossa, Turussa.

Erityisosaamiskeskus Suvituuli on rakennettu pääosin Aivoliitto ry:n ja Parkinsonliitto ry:n saamalla Raha-automaattiyhdistyksen investointiavustuksella.

Lisätiedot:

Aivoliiton toiminnanjohtaja
Tiina Viljanen 040 833 1511 tiina.viljanen@aivoliitto.fi

Parkinsonliiton toiminnanjohtaja
Hanna Mattila 040 512 2352 hanna.mattila@liikehairio.fi

Julkaistu 4.11.2020

Lue myös